Svarthet sijaitsee rauhallisella maaseudulla Itä-Suomessa.
Tiluksiltamme löytyy tallirakennus, tilava maneesi sekä kaksi hiekkapohjaista kenttää. Pihapiirissämme on myöskin hiekkapohjaisia aitauksia jokapäiväiseen käyttöön sekä nurmikkopohjainen laidun erityisesti kesäkäyttöön. Lomailevat hevoset pääsevät kesäksi hieman kauempana sijaitseville "kunnollisille" kesälaitumille, joille hevoset jaetaan lähinnä sukupuolen mukaan. Kesän läpi kisaavat hevoset pääsevät pihapiirissä olevalle laitumelle viettämään välipäiviä ja nauttimaan tuoreesta ruohosta sekä auringonpaisteesta.

TALLIRAKENNUS

Tallina toimii tilava ja hyvin varusteltu rakennus, jossa tallin omat hevoset sekä yksityiset majoittuvat. Talli on 19-paikkainen, mukaanlukien normaalikarsinaa hieman tilavammat varsomiskarsinat. Rakennus on toiminut ennen muinoin navettana, mutta muuttanut ilmettään niistä ajoista melkoisesti. Rakennus on kunnostettu perusteellisesti niin ulkoa kuin sisältäkin ja sitä on laajennettu.

TARHAT JA LAITUMET

Svarthetin hiekkapohjaiset tarhat ovat sekä omien että yksityisten hevosten käytössä. Hevosia ei sijoiteta tarhoihin sattumanvaraisesti, vaan niiden "yhteensopivuus" varmistetaan tutustuttamalla hevoset toisiinsa valvotuissa olosuhteissa. Tammat ja orit tarhataan aina eri tarhoissa.

Tarhojen tapaan myös Svartin mailla olevat nurmikkopohjaiset laitumet ovat yksityistenkin käytössä. Kesäisin pääasiassa käytössä ovat kaksi hieman kauempana sijaitsevaa tilavampaa laidunta, joilla hevoset saavat olla yötäpäivää. Tallin pihapiirissä sijaitsevalle laitumelle sijoitetaan tilanteesta riippuen joko kantavia / juuri varsoneita tammoja tai hevosia, jotka kierätävät kilpailuja myös kesäisin. Pihan laitumelta hevoset on pyydystettävä yöksi sisälle talliin.

KENTÄT JA MANEESI

Hiekkapohjaisia, tilavia kenttiä on kaksi vierekkäin. Kumpikin lanataan ja kastellaan säännöllisesti, tarpeen tullen kesäisin jopa päivittäin. Kumpikin kentistä on aidattu, joten tarvittaessa kentät voivat toimia myös väliaikaisina tarhoina. Kummallekin kentälle on mahdollista pystyttää yksittäisiä esteitä tai esterata, mutta varsinainen estekalusto löytyy maneesista. Kenttien tapaan myös maneesi lanataan sekä kastellaan aina tarpeen tullen.

Kentät ovat tasavertaisesti Svartin omien sekä yksityisten hevosten käytössä, mutta maneesiin omilla hevosilla on "etuajo-oikeus". Useimmissa tilanteissa maneesiin sopii useampikin ratsukko kerralla työskentelemään itsenäisesti omien harjoitustensa parissa, mutta esimerkiksi kilpailuihin valmistauduttaessa saattaa ilmetä tarvetta saada treenata rauhassa.

Maneesin pohjapiirrokseen tästä.

MAASTOT JA RAVIRATA

Tallin lähistöltä löytyy loistavia reittejä maastoilua ajatellen. Vaihtoehtoja on useita, joten samaa metsätietä ei tarvitse kulkea aina kun haluaa vaihtelua kentällä treenaamiseen. Reitit ovat yhdisteltävissä niin, että sinulla on mahdollisuus jopa noin kolmen tunnin mittaiseen lenkkiin.

Aivan tallin tuntumassa on myös hieno lokakuussa 2007 valmistunut maastoesterata. Rata on pyritty saamaan mahdollisimman monipuoliseksi ja innostavaksi, mutta samalla turvalliseksi ratsukoille.
Rata on tallin omien hevosten sekä yksityisten käytössä, ja sitä tullaan satunnaisesti käyttämään myös kisakäyttöön.

Noin kilometrin päähän tallista on "rakennettu" myös ravirata. Rata on lähinnä harjoittelua ja hiittaamista varten, kisakäyttöön se ei juurikaan sovi. Kuitenkin erittäin kelvollinen ajatellen mahdollisesti yksityiseksi tulevia ravihevosia.

MUUTA

Tallista löytyy varastot hevosten rehuille ja varusteille. Varastojen ovissa on lukot, ja ovet lukitaan yöksi. Päivisin varastojenkin ovet ovat normaalisti auki käytännöllisyyssyistä.

Pesumahdollisuus löytyy niin sisältä kuin ulkoakin. Lämpimillä ilmoilla hevosensa voi kiinnittää pihalle kahtapuolin kiinni ja "suihkutella" letkun kanssa. Shampoiden yms. kera tapahtuvat pesut on suotavaa suorittaa sisällä olevissa pesupaikoissa, joissa vesi valuu viemäriin eikä luontoon.

"Taukotila", jossa voi viettää luppoaikaa esimerkiksi lukien, musiikkia kuunnellen tai eväitään nauttien heti tallin ulko-oven vasemmalta puolen. Tämä huone on myös yksityishevosten omistajien käytössä. Taukotilasta löytyy lukollisia kaappeja, joihin voi jättää tavaroitaan säilöön päivän ajaksi. Myös tallin omistajan tavoittaa usein nimenomaan täältä, mikäli tallissa ei näy.



© Miia Ketonen, koodaus © Krista K