TALLI ON LOPETTANUT TOIMINTANSA !
SUURIN OSA HEVOSISTA LÖYTYY TÄÄLTÄ!
USVAISTEN PELTOJEN YMPÄRÖIMÄ PIILOPAIKKA
Virtuaalinen kilpatalli Svarthet (lyhemmin Svart) sijaitsee suomalaisella maaseudulla keskittäen toimintansa täysiveri- ja puoliverihevosten kilpailuttamiseen, valmentamiseen sekä tasokkaaseen hoitamiseen. Täysiveriset ratsut tulivat "kokopäiväisesti" kuvioihin vasta helmikuun lopulla vuonna 2008. Talli on ollu pystyssä alkusyksystä 2007 keskittäen aluksi toimintansa lähinnä puoliverisiin. Täysiveristen kanssa panostamme kenttäratsastukseen sekä monipuolisuuteen. Mahdollisuuksien ja tilan mukaan tarjoamme tallipaikkoja myös ulkopuolisille ratsuille.
Emme tarjoa täysihoitopaikkoja yksityisille, sillä omat hevoset vievät suurimman osan ajasta, joten hevostaan on päästävä itse hoitamaan päivittäin. Erikoistapauksissa (äkilliset menot, sairastumiset yms) autamme toki. Lisäinfoa saat toiminta-sivulta.
Ajan salliessa järjestämme ulkopuolisille ratsukoille kilpailuja sekä valmennuksia niin kouluratsastuksessa kuin esteilläkin. Pyrimme pitämään tason monipuolisena, emmekä keskity ainoastaan huipputason kisaratsujen valmentamiseen.
Tallillamme käy säännöllisesti kaksi ulkopuolista valmentajaa, jotka tällä hetkellä hoitavatkin valmennuspuolen lähes kokonaan. Tallin omistaja käy itse kahdella muulla tallilla valmentamassa, joten Svartissa valmentamiseen ei oikein riittäisikään aikaa.
Svartista saa halutessaan myös hoitohevosen. Hoitohevosta pyytäessään jokainen sitoutuu olemaan aktiivinen ja noudattamaan laadittuja ohjeita hoitajien suhteen. Olemme hyvin joustavia, mutta säännöllisin väliajoin tulisi ilmoittaa itsestään jotakin, jotta tiedämme "hoitajasopimuksen" olevan edelleen voimassa.
Terveisin tallin omistaja, valmentaja ja kilparatsastaja
miia. (VRL-6120, KR)
© Miia Ketonen, koodaus © Krista K