MUISTOSIVU

Nämä ovat hevosia, jotka olen myynyt, mutta sivut ovat joko jääneet kokonaan saamatta, tai ne ovat hävinneet teille tietämättömille. Itsellänikään ei enää ole niiden sivuja/tietoja tallessa. Näin ollen halusin kuitenkin jonkinlaisen merkinnän niiden olemassaolosta - tämän sivun.



Broken Promise xx

01.07.2007 - 20.02.2009
Brooke menehtyi 20.02. ratsastusonnettomuudessa. Tallipoikamme oli treenaamassa tamman kanssa maastoesteitä tavalliseen tapaansa, ja kaikki meni täysin suunnitelmien mukaan. Suurelle tukkiesteelle tultaessa kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan niin kuin piti. Sekä ratsastaja että Brooke huomasivat juuri askelta ennen ponnistusta metsästä rymistelevän suuren uroshirven, joka sekoitti etenkin Brooken pasmat täydellisesti. Tamma oli niin lähellä estettä, että yritti vaistomaisesti sekaantuneesta lähestymisestä huolimatta hypätä yli, mutta tippui esteen päälle kummankin etujalan jäädessä sen alle. Molemmat jalat murtuivat useammasta kohtaa, ja eläinlääkärimme tuli samantien tekemään tammalle hätälopetuksen.
Tamma on haudattu tallintakaisen niityn reunaan. Se jätti jälkeensä neljä varsaa, jotka näet täältä.



Lost Revenge VFU

16.07.2007 - 12.12.2008
Reve menehtyi joulukuussa 2008 ähkyyn. Siltä jäi yksi jälkeläinen.



Benzoic Bisabolol

18.06.2003 - 01.01.2009
Teräsvaari Ben menehtyi vuoden 2009 ensimmäisenä päivänä. Ori oli jo minulle aikoinaan tullessaan 17-vuotias, eikä ehtinyt startata kanssani kuin kolme kilpailua. Grand Prix-tasolle koulutettu herra siirtyikin pian paimentamaan nuorimpia villikkojamme ja viihtyi kisamatkoilla mukana maskotin ominaisuudessa. Oria ratsastettiin "tosissaan" vielä sen ollessa kunnioitettavassa 26 vuoden iässä. Tämän jälkeen se jäi pelkästään "pullaponiksi" ja pihan koristeeksi, ja menehtyi lopulta luonnollisesti vanhuuteen 29-vuotiaana.



Gin Casanova xx

09.04.2006 - 01.02.2009
Kassu tuli meille epäonnistuneena laukkaajana, ja oli jo melko iäkäs autettuaan oman uransa päätyttyä nuorien laukkureiden treenissä. Kassun kanssa startattiin esteillä kahden kauden ajan, ja se keräsi viitisentoista sijoitusta jopa 150 cm tasolta. Ori olisi saattanut menestyä paremminkin, mutta ikä alkoi jo jonkin verran painaa, ja laukkavuodet olivat jättäneet merkkinsä jalkoihin.
Kassun aamut alkoivat olla yhä vaivalloisempia, kun jalat ehtivät yön aikana makuulla vietettyjen tuntien aikana jäykistyä, ja lopulta päätimme päästää vanhan hevosen vihreille laitumille nauttimaan kivuttomasta olosta. Eläinlääkärimme kävi lopettamassa Kassun kauniina kesäiltana tallintakaisen niityn laitaan, paikkaan, jonka lähelle ori (sekä muut menehtyneet hevosemme) haudattiin.



Merlin

01.12.2007 - 13.07.2008
Merlin oli ensimmäinen ja ainoa laukkahevoseni. Hyväsukuinen ori ostettiin kovalla hinnalla, mutta siitä ei koskaan tullut mitään - se ei läpäissyt edes maiden-tasoa. Siitä yritettiin esteratsua, mikä lopulta koituikin oriin kohtaloksi. Hyvältä näyttänyt hyppy päättyi kaatumiseen, ja Merlinin takanen katkesi kahdesta kohtaa.
Pohdimme pitkään, aloittaako raskas kuntouttaminen vai päästääkö hevonen pois. Tulimme siihen tulokseen, että olimme jo tuhlanneet siihen aivan liikaa rahaa, eikä meillä olisi enää varaa ryhtyä kuntouttamaan sitä mahdollisesti turhaan - sillä tuskin koskaan enää pystyisi hyppäämään. Merlinin lopettamispäätös oli yllättävänkin helppo tehdä täysin järkisyihin vedoten, se kun ei oikeastaan koskaan ollut saavuttanut erityistä sijaa sydämessäni. Tämän lienee aiheuttaneen suuret odotukset sen laukkauran suhteen sekä karvas pettymys, kun maltaita maksanut hevonen ei tuonutkaan odotettua mainetta ja kunniaa.



My Cry Works xx

10.01.2008 - 10.10.2008
Jackie oli oma kasvattini, jonka myin kenttähevoseksi Naranja Sporthorsesiin, kun oma aikani ei tälle raudikolle riittänyt. Talli kuitenkin lopetti pian tämän jälkeen, ja hevonen palautui minulle.
Kauaa ori ei ehtinyt minulla asustella, kun traaginen kolari vaati sen, sekä toisen täysiverioriin hengen. Jackie ei ehtinyt näyttää kykyjään kilpakentillä juurikaan.



Plasticine xx

12.09.2007 - 10.10.2008
Lassi kuoli samaisessa kolarissa Jackien kanssa. Jackie kuoli tiettävästi lähes heti kolarin tapahtuessa, kun taas Lassi teloi kummatkin etujalkansa, eikä sitä luultavasti olisi saatu ulos ruhjoutuneesta trailerista aiheuttamatta lisää vammoja. Ori päätettiinkin raskain sydämin hätäteurastaa samantien, jotta sen ei tarvitsisi turhaan kärsiä tuskista.
Musta upea täysiveriori ehti saavuttaa mukavasti menestystä kenttä- ja estekilpailuista. Lassin kaltaista ei varmasti tule toista !



Skins LIN

10.07.2008 - 25.12.2008
Puoliveritamma Siiri menehtyi joulupäivänä yhtäkkisestä aivoverenvuotoon. Nuoren tamman kuolema tuli täytenä yllätyksenä kaikille, eikä eläinlääkärimme oikeastaan vieläkään tiedä, miksi näin kävi.



SVH Scandal

02.04.2008 - 20.02.2009
Upea, ensimmäinen ratsuponini Santtu oli lopetettava helmikuussa 2009. Esteiltä ja valjakkoajosta menestystä kerännyt ori muuttui yhtäkkisesti kiltistä ja leppoisasta orista toisinaan raivokohtauksia saavaksi ilkimykseksi. Kun tilanne kävi niin pahaksi, että emme joinain päivinä yksinkertaisesti pärjänneet orille, pyysi eläinlääkärimme lupaa tehdä orille perusteellisen tarkastuksen. Tämän seurauksena ponilta löytyikin aivoista kasvain, joka aiheutti yhtäkkiset kohtaukset. Selvisi, ettei kasvaimelle ollut mitään tehtävissä, joten ori päätettiin lopettaa vielä samana iltana.






© Främsta Linjen 2008-2009, otsikon kuvat © Bob Tarr