Fifty-Sixty BB YLA3
© van Uytert
|
Sukupuoli |
Ori |
Rekisterinumero |
VH-33235 |
|
Rotu |
Suomalainen puoliverinen |
Syntymäaika
- ja paikka |
25.06.2007 (ikä), Suomi |
|
Väri
ja merkit |
Punaruunikko |
Säkäkorkeus |
171 cm |
|
Kasvattaja |
pipariina |
Omistaja |
FL Sporthorses |
|
Koulutustaso |
Intermediate II, 100 cm |
Meriitit
|
YLA3 |
Huomaathan, ettei hevosen syntymäpäivä täsmää ikääntymissivulla, koska se on ikääntynyt nelivuotiaaksi nopeutetusti !
Yleisesti Fifty on vallan hurmaava ori. Joku voisi sanoa oria hieman oikukkaaksi, mutta sehän nimenomaan tekee tästä hevosesta rakastettavan. Toisinaan Fifty kiukuttelee pikkulapsen lailla ja välillä käyttäytyy kuin enkeli.
Hoidettaessa oriin voi huoletta antaa olla karsinassaan vapaana. Fifty on opetettu kunnioittamaan ihmistä, joten se malttaa seistä kiltisti paikoillaan hoitotoimenpiteiden ajan. Ori on tästä syystä myös ihanteellinen kengittäjille, kunhan sen antaa ensin omaan tahtiinsa tutustua tavaroihin, joita kengittämisen aikana tullaan käyttämään. Ori haistelee tavaroita hetken ja tyytyy tämän jälkeen mukisematta olemaan paikoillaan ja pitämään jalkaa ilmassa.
Oriin peseminen on ainoa asia, josta se ei pidä. Tämän se ilmaisee luimimalla, kavioitaan nostelemalla ja vettä väistelemällä. Ainakaan vielä ori ei ole potkinut kavioiden nostelusta huolimatta, mutta tarkkaavaisena kannattaa silti olla.
Ratsastaessa ori on herkkä ja vastaanottavainen. Avut menevät lähes poikkeuksetta kerralla läpi, etkä tarvitse kovaa kättä tai raippaa tämän hevosen kanssa. Herkkyytensä ja hienojen liikkeiden johdosta toivomme Fiftystä ratsua kouluradoille jopa GP-tasolle saakka. Myöskään esteet eivät ole poissuljettu vaihtoehto, ja tulemmekin kisaamaan ja harjoittelemaan myös niitä ainakin aluksi aktiivisesti.
Vaikka ori vaikuttaakin hyvätapaiselta ja tasaiselta ratsulta, ei sen selässä voi hetkeksikään tuudittautua siihen tunteeseen, että ori kyllä seuraa uraa mukisematta omin päinkin. Joinain päivinä aivan pienikin rasahdus on hurjan pelottava kun taas toisinaan Fiftyn ohi saisi juosta lauma 'sapelihammastiikereitä', eikä se hetkauttaisi oria mitenkään.
Kisoissa Fifty on rento ja rauhallinen. Se tarkkailee muita hevosia ja kiinnostuu niistä välillä liikaakin, niin ettei verryttelystä meinaa tulla mitään. Mutta kunhan ori malttaa keskittyä omaan suoritukseensa ja ratsastajaansa, on lupa odottaa hyvää tulosta. Näyttelyissä Fifty on miellyttävä esitettävä. Kunnioitus ihmistä kohtaan näkyy tässäkin, joten ori seisoo paikoillaan niin pyydettäessä ja liikkuu kun on sen aika.
Tallissa ori kyllästyy helposti, mikäli sillä ei ole tekemistä tai muita hevosia seuranaan. Huonojen tapojen syntymistä pyrimme ennaltaehkäisemään esimerkiksi sillä, että annamme oriin heinät hieman pienempinä annoksina ja näin ollen useammin kuin normaalisti, jolloin sillä on lähes aina heiniä pureksittavanaan. Sitä ei myöskään yleensä jätetä talliin ilman muita, ellei ole aivan pakko. Yleensä on kuitenkin mahdollisuus laittaa ori tarhaan, jolloin se saa tekemistä ja tarkkailtavaa. Fiftyä ei kannata laittaa levottoman ja esimerkiksi ruoka-aikana melskaavan hevosen karsinanaapuriksi, sillä se ahdistuu ja hermostuu, mikäli sen "kotirauhaa" häiritään.
Tarhassa Fifty ei viihdy yksin. Ori kaipaa leikkikaveria ja toista hevosta, jota rapsutella ja jonka kanssa jakaa heinäkasa. Se onkin saanut Bristolista niin sanotun sydänystävän, ja ne pyritään tarhaamaan päivittäin yhdessä. Aina tämä ei kuitenkaan onnistu. Tällöin Fifty selvästi kaipaa kaveriaan ja ravaa levottomana tarhassa kutsuen toveriaan.
Suomalainen puoliveriori
Fifty-Sixty BB
VH-33235
Punaruunikko, 171 cm
25/06/2007 |
Dawn's Omen (VH-17328)
Ei meriittejä
trak-o, rn, 168 cm, 01/09/2006
Vaativa A |
Tourin Omet (VH-00000)
trak-o, km, 160 cm
Grand Prix, 140 cm |
Egete v. Mühleberg (VH-00000)
trak-t, km, 165 cm
Vaativa B, 140 cm |
Hízeleg NON (VH-19920)
Ei meriittejä
HWB-t, 165 cm, 20/11/2008 |
Liptak-Zsivozky (VH-00000)
HWB-o, 165 cm
Helppo B, 160 cm |
Rez Katinka (VH-11348)
HWB-t |
Jälkeläiset
Fifty-Sixty BB on tarjolla puoliveri- ja ratsuponijalostukseen kotitallilla.
o. D's Rafael, synt. 29.05.2008
Kilpailukalenteri
Infoa.
Sijoituksia 45, joista voittoja 8
17.10.2007, KRJ - kouluratsastus, Helppo C, 6/50
14.11.2007, KRJ - kouluratsastus, Helppo B, 6/129
02.12.2007, KRJ - kouluratsastus, Helppo B, 4/30
28.11.2007, KRJ - kouluratsastus, Vaativa B, 6/56
14.12.2007, KRJ - kouluratsastus, KN Special, 6/38
16.12.2007, KRJ - kouluratsastus, KN Special, 4/32
07.01.2008, KRJ - kouluratsastus, KN Special, 2/26
16.01.2008, KRJ - kouluratsastus, Vaativa B, 4/166
18.01.2008, KRJ - kouluratsastus, Vaativa A, 4/74
20.01.2008, KRJ - kouluratsastus, Intermediate I, 7/50
03.02.2008, KRJ - kouluratsastus, Intermediate II, 5/163
05.02.2008, KRJ - kouluratsastus, Vaativa A, 1/35
05.02.2008, KRJ - kouluratsastus, Vaativa A, 2/24
26.03.2008, KRJ - kouluratsastus, Vaativa B, 6/103
30.03.2008, KRJ - kouluratsastus, Vaativa B, 3/152
05.04.2008, KRJ - kouluratsastus, Vaativa A, 1/171
15.04.2008, KRJ - kouluratsastus, Kür Intermediate II, 1/49
04.05.2008, KRJ - kouluratsastus, Intermediate II, 4/32
20.05.2008, KRJ - kouluratsastus, Intermediate I, 5/43
20.05.2008, KRJ - kouluratsastus, Vaativa A, 9/105
31.05.2008, KRJ - kouluratsastus, Intermediate I, 2/23
03.06.2008, KRJ - kouluratsastus, Intermediate I, 3/77
09.06.2008, KRJ - kouluratsastus, Vaativa A, 1/40
22.08.2008, KRJ - kouluratsastus, Grand Prix, 5/38
13.09.2008, KRJ - kouluratsastus, Intermediate I, 7/66
14.09.2008, KRJ - kouluratsastus, Vaativa A, 1/67
22.09.2008, KRJ - kouluratsastus, Helppo A, 7/120
25.09.2008, KRJ-Cup, Intermediate I, 5/261
26.09.2008, KRJ - kouluratsastus, Intermediate I, 3/34
06.10.2008, KRJ - kouluratsastus, Intermediate I, 6/71
28.10.2008, KRJ - kouluratsastus, Intermediate I, 1/83
29.10.2008, KRJ - kouluratsastus, Intermediate I, 2/185
02.11.2008, KRJ - kouluratsastus, Intermediate II, 3/161
18.12.2008, KRJ - kouluratsastus, Vaativa A, 5/99
31.12.2008, KRJ - kouluratsastus, Intermediate I, 9/100
01.01.2009, KRJ - kouluratsastus, Intermediate II, 5/40
02.01.2009, KRJ - kouluratsastus, Vaativa A, 9/100
02.01.2009, KRJ - kouluratsastus, Intermediate II, 9/100
02.01.2009, KRJ - kouluratsastus, Intermediate I, 6/60
25.01.2009, KRJ - kouluratsastus, Vaativa B, 6/100
25.01.2009, KRJ - kouluratsastus, Vaativa A, 7/100
26.01.2009, KRJ - kouluratsastus, Vaativa A, 6/100
29.01.2009, KRJ - kouluratsastus, Vaativa B, 1/100
29.01.2009, KRJ - kouluratsastus, Intermediate II, 8/100
30.01.2009, KRJ - kouluratsastus, Vaativa B, 1/100
30.01.2009, KRJ - kouluratsastus, Intermediate II, 8/100
Sijoituksia 14, joista voittoja 0
30.03.2008, ERJ - esteratsastus, 80-90 cm, 4/62
29.04.2008, ERJ - esteratsastus, 90 cm, 2/50
29.04.2008, ERJ - esteratsastus, 90 cm, 2/50
30.04.2008, ERJ - esteratsastus, 80 cm, 6/36
30.04.2008, ERJ - esteratsastus, 90 cm, 5/36
02.05.2008, ERJ - esteratsastus, 90 cm, 8/183
02.05.2008, ERJ - esteratsastus, 100 cm, 9/207
18.05.2008, ERJ - esteratsastus, 90-100 cm, 5/29
09.06.2008, ERJ - esteratsastus, 80 cm, 2/40
09.06.2008, ERJ - esteratsastus, 100 cm, 3/19
09.06.2008, ERJ - esteratsastus, 80 cm, 1/40
09.06.2008, ERJ - esteratsastus, 80 cm, 4/40
09.06.2008, ERJ - esteratsastus, 80 cm, 5/40
27.08.2008, ERJ - esteratsastus, 120 cm, 4/20
Yksityisvalmennus 06. toukokuuta 2009
Valmentajana Faylee, Intermediate
Kun näin Fiftyn tulevan valmennettavaksi maneesiin, en voinut ajatella muuta kuin että tässäpä hyvännäköinen kouluhevonen! Ori liikkui alkulämmittelyssä todella irtonaisesti ja vastasi lähes olemattomiin käskyihin ratsastajaltaan. Eikä siinä vielä kaikki: mykistävän ulkokuoren lisäksi tällä orilla on myös aivan uskomattoman upea raviaskel!
Alkuverryttelyn jälkeen Aurora teki Fiftyn kanssa muutamia laukannostoja ja laukkavoltteja. Tässä vaiheessa täytyi todeta Fiftyn omistavan myös valloittavan pyöreän laukka-askeleen. Päätimme keskittyä valmennuksessa erityisesti laukkaosuuksiin. Aloitimme ensin kokoamalla laukkaa, mikä sujui oriilta upeasti. Sivuttaishalkaisijalla puolestaan otettiin lisättyä laukkaa, joka olisi voinut olla hivenen lennokkaampaa, mutta kuitenkin ori lisäsi askellustaan sen verran tyylikkäästi, ettei tästäkään jäänyt pahaa sanottavaa.
Tempoharjoitusten jälkeen Fifty piti pienen hengähdystauon käynnissä. Ori kävelee ihailtavan rennosti vapaassa käynnissä, ja sillä on mukavan joustava käyntiaskel. Vapaan käynnin aikana ori oli hieman hermona ulkoa kuuluvista äänistä, mutta rauhoittui kuitenkin melko pian.
Hengähdystauon jälkeen aloitimme jälleen laukkaharjoittelun, tällä kertaa laukanvaihtojen merkeissä. Ensin teimme laukanvaihdot joka toisessa askeleessa, jotka sujuivat mallikkaasti. Koska tämä sujui hienosti, siirryimme laukanvaihtoihin jokaisessa askeleessa. Näissä oli muutamia rytmirikkeitä alkuun, mutta melko pian ori handlasi asian niin mallikkaasti että se teki peräti GP-tasolle vaadittavat yhdeksän peräkkäistä vaihtoa. Onnea!
Ori oli niin upea tässä valmennuksessa, että siitä on syytä olla ylpeä! Onnistuneiden laukanvaihtojen jälkeen ori heitti muutaman kierroksen kevyttä ravia ja sen jälkeen loppukäynnit. Fifty oli ehdottomasti rapsutuksensa ansainnut valmennuksen jälkeen!
Yksityisvalmennus 17. toukokuuta 2009
Valmentajana vaniljaa, Grand Prix
Jo Fiftyn ensimmäiset käyntiaskeleet kertoivat, että sillä on energiaa vaikka muille jakaa. Myös ravi oli tarmokasta, mutta kuitenkin joustavaa, kaunista katsottavaa. Lyhyen lämmittelyn jälkeen siirryitte asiaan, laukanvaihtoihin. Fiftyn laukka oli rentoa ja hyvin pyörivää. Kahdeksan laukanvaihtoa joka kolmannella askeleella oli selvästi helppo juttu sekä hevoselle että ratsastajalle. Myös vaihdot joka toisella askeleella olivat teille helppoja, joten siirryimme laukanvaihtoihin joka askeleella. Seitsemän vaihtoa sujui hyvin, mutta sitten Fifty ilmeisesti säikähti jotakin ja sekosi hiukan askelissa. Kun tästä järkytyksestä toivuttiin, suorititte helposti kymmenenkin vaihtoa jokaisella askeleella, hienoa! Pienen tauon jälkeen siirryimme harjoittelemaan piaffea ja passagea. Fifty suoritti passageaskeleet alusta asti tarmokkaasti, mutta piaffe osoittautui haastavammaksi. Fifty pyrki liikkumaan eteenpäin liikaa, eikä tahti ollut paras mahdollinen. Muutaman onnistuneen piaffeaskeleen jälkeen siirryitte takaisin passageen, mikä sujui jälleen hyvin. Lopuksi teitte vielä venyttäviä raviharjoituksia, joissa ei ollut ongelmia. Fifty oli hyvin energinen, mutta silti kuuliainen ja teki parhaansa.
|