Etulinjan Suomenratsut järjestää suomen(pien)hevosille avoimen estevalmennuksen tammikuun 20. päivä isossa maneesissa. Valmennukseen otetaan mukaan 3 (kolme) ensimmäiseksi ilmoittautunutta ratsukkoa.
Harjoitukset on suunnattu etenkin nuorille tai esteuraa aloitteleville ratsuille, mutta konkaritkin ovat tervetulleita mukaan terästämään perustaitojaan.

Pieni ryhmäkoko takaa sen, että opetus on yksilöllistä ja pystymme tunnin aikana keskittymään jokaiseen ratsukkoon. (Liitäthän ilmoittautumiseesi huomautuksen, mikäli haluat valmentajan keskittyvän johonkin tiettyyn asiaan teidän kohdallanne !)

Valmentajana toimii Etulinjan Suomenratsujen omistaja Miia K.
Tunnilla keskitymme perusasioihin, kuten hevosen muotoon, ratsastajan apuihin sekä istuntaan ja ratsukon vuorovaikutukseen. Esteillä aloitamme puomeista edeten vähitellen noin 80 cm korkuisiin yksittäisiin esteisiin. Emme hyppää rataa tai sarjaesteitä. Harjoitukset räätälöidään lopullisesti valmennuspäivänä ryhmän tason mukaan. Valmennuksen kesto on noin puolitoista tuntia ilman loppuverryttelyjä. Alkulämmittelyt hoidetaan ohjatusti.





ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautua voit 19. tammikuuta mennessä sähköpostiini. Otsikoithan viestisi asiaankuuluvasti, esimerkiksi "ESR, valmennus3". Käytäthän ilmoittautuessasi seuraavaa muotoa, jotta osallistumisesi lisääminen sivuille on helppoa:

Ratsastaja - <*a href="http://hevosenosoite">Hevosen Nimi<*/a>


Poistathan tähdet!
Lisää halutessasi hevosen nimen perään sulkuihin asia, johon toivot valmentajan kiinnittävän huomiota.
Esimerkiksi:

Miia K. - Vaapukan Rudolf (kontrolloitu lähestyminen, laukannostot)



OSALLISTUJAT JA KOMMENTIT


01. Peppi S. - Pikantin Aino (taivutukset, laukanvaihdot)
Aino liikkui alusta alkaen hyvässä tahdissa ja tasapainoisesti kuunnellen apujasi tarkkaavaisesti - aivan kuin vaativan tason kouluratsulta saattaa odottaakin. Alkutunnin kouluharjoituksissa se suorastaan loisti, joskin taipuminen jäi volteilla hieman turhan vaisuksi. Tamma kannattaa verrytellä huolella edestä kevyeksi, ja pyöritellä sitä laajoilla kaarevilla urilla asettaen välillä myös ulospäin. Myös avotaivutukset ja loivat pohkeenväistöt ovat hyviä apukeinoja saada hevonen taipumaan vetreämmin. Hetken päästä volttinne näyttivätkin jo huomattavasti paremmilta !
Pyytämiäsi laukanvaihtoja harjoittelimme puomien avulla. Pyysin teidät laajalle kahdeksikolle laukassa, ja asetin ympyröiden väliseen lyhyeen suoristuskohtaan puomin, jonka päällä laukka oli tarkoitus vaihtaa. Tamma tuntui hoksaavan heti, mistä oli kyse ja vaihdot tulivat nätisti puomin päällä. Poistettuani puomin jatkoitte hyviä suorituksia, eivätkä vaihdot suoralla urallakaan tuottaneet enää niin paljon ongelmia kuin normaalisti. Hyvä !
Esteet sujuivat myös mukavasti. Tekniikka oli aluksi hieman hakusessa ja lähestymiset eivät aina ihan onnistuneet, mutta yrititte joka tapauksessa parhaanne. Hyvin toisilleen sopiva ratsukko ja mukavanoloinen, yhteistyöhaluinen hevonen !

02. Webbenia - Varjorinteen Rasmus
Rasmuksella oli vauhti päällä heti alusta alkaen. Nuori ori tanssahteli uralla kärsimättömästi ja odotteli selvästi lupaa ampaista kiitolaukkaan maneesia ympäri, mutta pysyit hyvin itse rauhallisena ja rentona. Alun koulutreeni kävi selvästi hieman orin hermoille, ja se tuntui olevan yliherkkä avuille tehden kummallisia eteenpäinsyöksyjä pohkeesta ja äkkipysähdyksiä puolipidätteistä. Hetken menoa katseltuani päätin ottaa teidät pääty-ympyrälle laukkaan. Pyysin sinua ratsastamaan muutaman kierroksen antaen orin lisätä askelpituutta ja venyttää muotoa vapaasti. Tämän jälkeen lähdimme pikkuhiljaa kokoamaan oria lyhyempään, kontrolloidumpaan muotoon ja hetken päästä se olikin kuin aivan eri hevonen. Päästyään näin purkamaan hieman ylimääräisiä energiavarojaan, jaksoi se keskittyä harjoituksiin huomattavasti kärsivällisemmin.
Puomit sujuivat teiltä hienosti. Ori nosti jalkojaan varoen koskemasta puomeja ja ravasi tahdikkaasti hyvässä muodossa. Itse esteet eivät menneet aivan yhtä nappiin, mutta yleisesti ottaen suoriuduitte hyvin. Orin hyppytekniikka ei ole erityisen hyvä, mikä johtunee osin myös sen hätiköimisestä. Lähestymiset tulivat nopealla tempolla ja ori unohti kuunnella pidätteitäsi. Suurin osa pudotuksista tuli etukavioilla, joten lähestymisiin on satsattava tulevaisuudessa, mikäli mielitte esteradoille ja sijoituksille.

03. Ileina - Meren Nuutti
Nuutti toimi alusta alkaen esimerkillisesti. Ori kuunteli apujasi ja suoritti pyydetyt tehtävät täsmällisesti hyvässä, tahdikkaassa ravissa. Hetkellisiä sydämentykytyksiä orille aiheutti tallikissamme, joka livahti maneesin oven alta sisälle juuri, kun olitte tulossa pituushalkaisijaa ovea kohti, mutta tästäkin yllättävästä tapauksesta pääsitte nopeasti yli. Myös te teitte kahdeksikon uralla klaukanvaihtoja puomin päällä. Aluksi ori ei meinannut vaihtaa ollenkaan takaata ja teki mallikasta ristilaukkaa vähän miten milloinkin sattui, mutta tehostettuasi pohjetta hieman raipalla, alkoivat vaihdot tulla puhtaasti.
Esteille siirryttäessä ilmeni heikko kohtanne. Orin tasapaino ei hypyissä ollutkaan niin hyvä kuin sileällä. Etenkin harjoitus, jossa esteelle oli käännettävä tiukasti lyhyeltä sivulta, aiheutti ongelmia. Tämä lyhyt, vaativahko lähestyminen ei ottanut ollenkaan onnistuakseen, vaikka kuinka tuit oria pohkeilla ja ulko-ohjalla. Otin teidät ympyrän uralle hyppäämään pientä pystyä, jolloin orin oli koko ajan huolehdittava tasapainosta. Avustit Nuuttia hyvin pohkein ja ulko-ohjalla, ja pikkuhiljaa hypyt alkoivatkin parantua. Mikäli mielit orin kanssa esteradoille sijoittumisen toivossa, suosittelen panostamaan tasapainoisiin lähestymisiin ja hyppäämisiin todella paljon. Tekniikka oli muutoin melko hyvä, mutta orin on saatava hyppyihin turkasti enemmän varmuutta.









© Miia Ketonen 2008
Koristekuva © Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan