Kiinnostaako sinua kuulla tarkemmin FL poniesin henkilökunnasta ? Mikäli vastauksesi on myöntävä, olet tullut oikeaan paikkaan. Tällä sivulla esitellään tallin omistaja sulhasineen, tallimestarimme, tallitytöt sekä poniemme hoitajat.
(Huomaathan, että omistajaa, tallimestaria ja hoitajia lukuunottamatta hahmot ovat mielikuvituksen tuotetta. Myös muiden virtuaali-henkilöllisyys ja -persoonallisuus on keksittyä.)



MIIA - tallin omistaja, valmentaja sekä aktiivinen kilparatsastaja

Miia on 25-vuotias ystävällinen ja oikeudenmukainen nainen, joka ei kuitenkaan tarpeen vaatiessa pelkää sanoa asioita suoraan. Tummahiuksinen, vain 158 cm pitkä Miia on opiskellut ratsastuksenohjaajaksi, käynyt muutaman hevoshierontakurssin sekä opiskellut ns. vaihtoehtoista, luonnonmukaista lääketiedettä. Tästä on ollut hyötyä esimerkiksi ponien pienten haavojen hoidossa, mutta isompien vaivojen kanssa on aina kuitenkin käännytty perinteisen eläinlääkärin puoleen.

Ratsastuskokemusta naisella on viisivuotiaasta lähtien. Miia on aloittanut tuntiratsastajana ja 15-kesäisenä siirtynyt ensimmäisen ikioman ponin saatuaan yksityisvalmentajan opetukseen. Tallista ja hyvistä kilpaponeistaan Miia saa kiittää vanhempiaan sekä pitkäaikaista valmentajaansa. Vanhemmat ovat auttaneet rahallisesti ja valmentaja ponien koulutuksessa.

Hevosten kanssa Miia on lempeä ja rauhallinen, muttei kaihda hankalampien tapausten komentamistakaan. Tallilla nainen on yleisesti ottaen pidetty persoona, jolta kaikki uskaltavat tarpeen vaatiessa tulla kysymään apua.



NICHOLAS - Miian avomies, tallin ns. jokapaikan höylä

Mustahiuksinen ja ruskeasilmäinen 28-vuotias "Nico" on Miian ns. Englannin tuliainen kilpamatkalta. Nuoret tapasivat ensimmäisen kerran jo useita vuosia sitten valmennusleirillä Saksassa, ja lempi leimahti jo tuolloin. Nicholas kuitenkin eli parisuhteessa, ja joutuikin kovan paikan eteen valitessaan entisen ja uuden heilan välillä. Miian vietettyä kuukausi Englannissa valmentautumassa ja kilpailemassa, laittoi mies vanhan suhteen poikki kertaheitolla ja pakkasi tavaransa Miian auton takakonttiin.

Mies on kilpaillut 13-vuotiaasta asti ensin poneilla siirtyen 18-vuotiaana kokonaan hevosiin. Suomessa hän kilpailee 140 cm esteratoja tunnetun kasvattajan hevosilla ja auttaa parhaansa mukaan Miiaa tallin töissä. Nico on usein myös mukana kisamatkoilla kuskin ja hevosenhoitajan ominaisuudessa. Etenkin tallin pikkuorit muuttuvat kisapaikoilla toisinaan hyvinkin levottomiksi, jolloin raaka miehinen voima on tarpeen narun toisessa päässä.

Miian ja Nicon kihlajaiskahveja juotiin 2008 kesällä. Kyselyistä huolimatta häitä tai jälkikasvua ei kuuleman mukaan ole tulossa vielä lähiaikoina - ponit menevät edelle.
Nico on tallityttöjen ja hoitajien suosiossa, mutta ottaa näiden huomionosoitukset ja pitkät silmäykset huumorilla eikä tyttöjen pettymykseksi lähde flirttiin mukaan.



VENLA S. - reipas ja työtä pelkäämätön tallimestari

Esittely tulossa !



MARIA & VILMA - korvaamaton apu ponien riehaantuessa

Maria ja Vilma ovat 18- ja 19-vuotiaat kaverukset, jotka ovat työskennelleet aiemmin Miian toisella tallilla, Främsta Linjenissä. Kumpainenkin oli innostunut puuhaamaan erityisesti tallin ponikatraan kanssa, ja mainitsivatkin usein olevansa "ikuisia ponityttöjä". Tämän perusteella Miia kyselikin tyttöjen kiinnostusta vaihtaa vapaaehtoistyö hevosten kanssa palkalliseen, "oikeaan" työhön ponitallilla. Kumpikaan ei miettinyt muutamaa päivää kauempaa myöntävää vastaustaan, ja nykyään tytöt asuvatkin viikot päärakennuksen lisäsiivessä ollen näin saatavilla lähes aina tarpeen vaatiessa.

Tytöistä nuorempi, Maria, on lähtöisin varakkaasta perheestä. Hänen isänsä työskentelee neurokirurgina ja äiti korkeatasoisen lukion rehtorina. Tyttö sai 16-vuotiaana oman hevosen, vain 150 cm korkean puoliveriruunan, jolla hän starttasi esteillä ja koulussa yhden kauden. Ruunan käytös kuitenkin muuttui äkisti herttaisesta ja leppoisasta hyvinkin ärhäkäksi ja arvaamattomaksi. Syyksi paljastui pahanlaatuinen kasvain aivoissa, ja hevonen oli lopetettava. Maria ei ole tämän jälkeen halunnut uutta hevosta tilalle, vaan keskittää kaikki voimavaransa tallimme ponien hoitamiseen ja treenaamiseen.
Marian ulkonäkö on aina viimeisen päälle huoliteltu, ja vaatteet sekä varusteet hyvässä kunnossa ja puhtaita. Snobimainen ulkonäkö kuitenkin pettää, sillä myötätuntoisempaa ja iloisempaa ihmistä saa hakea.

Vilma on aloittanut ratsastuksen vasta 11-vuotiaana ja tulee hyvin erilaisista oloista kuin Maria. Vilman vanhemmat ovat eronneet isän alkoholiongelman vuoksi tytön ollessa viiden, eikä äidillä ollut varaa Vilman ratsastustunteihin. Kerättyään joulu- ja syntymäpäivälahjaksi saatuja rahoja oma-aloitteinen tyttö osti itselleen tarvittavat varusteet ja maksoi alkeiskurssin omilla rahoillaan. Tämän jälkeen äiti on auttanut Vilmaa parhaansa mukaan ratsastuskuluissa ja tyttö onkin oppinut pienestä pitäen, ettei raha kasva puissa.
Vilma ei ole aivan niin taitava ratsastaja kuin Maria, mutta korvaa puuttuvat taidot rämäpäisyydellä ja ehtymättömällä uskalluksella. Hän on myös todella vastuuntuntoinen ja hyvällä tavalla varovainen, joten riehakkaasta luonteesta huolimatta hänelle voi hyvillä mielin luovuttaa ponin kuin ponin.



BERIA - Ethanin hoitaja

Esittely tulossa !








© Miia Ketonen 2008, otsikon kuva © Andrea Lindenberg